Addtech

Addtech on tekniikan alan kauppakonserni, joka kehittää ja myy korkean teknologisia komponentteja ja järjestelmiä teollisuusyrityksille ja palveluelinkeinoalalle. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin miljardi euroa. Työntekijöitä on noin 3 000. Addtech koostuu noin 140 liikeyrityksestä, joista jokainen pyrkii olemaan markkinajohtaja tiukasti rajatulla alueella.

Teknistä ja taloudellista lisäarvoa

Addtechin yrityksiä yhdistää kulttuuri, jossa painotetaan erityisesti liikeosaamista ja teknistä asiantuntemusta.

Addtechin toiminnan painopiste on Pohjoismaissa, mutta myös Pohjoismaiden ulkopuolisten markkinoiden merkitys on kasvanut viime vuosina. Toimintaa on esimerkiksi Puolassa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa ja Kiinassa. Lisäksi Addtechilla on vientiä noin 20 maahan.

Asiakkaat ovat etupäässä mekaanisen teollisuuden, ajoneuvoalan, telekommunikaatio- ja elektroniikan alan valmistajia sekä tutkimus- ja hoitoalan laboratorioita. Addtech tuo asiakkaalleen teknistä ja taloudellista lisäarvoa.

Addtech on kasvulle perustuva konserni. Kasvu tapahtuu sekä orgaanisesti että yrityshankintojen kautta.

Addtech-osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX Stockholm -pörssissä.

Net sales
1,36 billion €
CEO
Niklas Stenberg
Subsidiaries
140
Number of employees
3500

Liiketoiminta-alueet

Automation

Automation

Electrification

Electrification

Energy

Energy

Industrial solutions

Industrial solutions

Process technology

Process technology

www.addtech.fi