Tuomas Haapa-aho aloitti viime joulukuun alussa työt Nordautomationilla projektipäällikkönä. Mies on valmistunut konetekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2010 Otaniemen Teknillisestä korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto), mutta toiminut työelämässä täysipäiväisesti jo vuodesta 2008.
– Opintojen jälkeen työskentelin 7 vuotta asiantuntijana tuulivoima-alalla, josta siirryin projektitehtäviin laiva- ja voimalaitosmoottoreiden pariin. Projektipuolen kokemusta on kertynyt enimmäkseen tuotekehitys- ja takuuprojektien puolelta. Osaamisen tueksi olen suorittanut PMP (Project Management Professional) -sertifikaatin vuonna 2016, Tuomas kertoo.
Nordautomationille hän päätyi halutessaan isomman organisaation jälkeen takaisin yritykseen, jossa oma vastuualue ja vaikutusmahdollisuudet ovat laajemmat.
– Olin tehnyt aikaisemminkin alanvaihdon, joten tiesin saavani hienon mahdollisuuden oppia uutta ja hyödyntää aiemmin opittua uudella tavalla.
Projektipäällikkönä Tuomaksen vastuulla on varmistaa, että asiakas saa tilaamansa toimitussisällön ja luvatun kapasiteetin sovitussa aikataulussa. Samalla täytyy toki pitää myös huolta, että projektit hoidetaan kannattavasti. Konkreettisesti työ vaatii päivittäin järjestelmällistä kommunikointia sidosryhmien kanssa, jotta kaikki pysyvät tilanteen tasalla ja seuraavat toimenpiteet on ajoissa määritelty.
Ensikuukausien kokemukset Nordautomationista ovat olleet erittäin positiivisia.
– Olen päässyt helposti mukaan porukkaan, ja kaikilla on selkeä yhdessä tekemisen meininki. Vaikka olisi kiireitä ja haasteita, asiat hoituvat yhteistyöllä ja hyvällä huumorilla. Tulevaisuudelta odotan lisää hyvää yhteistyötä mielenkiintoisten projektien parissa, Tuomas toteaa.